Parturi-kampaamo Pinnitär
Parturi-kampaamo Pinnitär, Helsinki, Pukinmäki, hiuspalvelut mm. hiusten leikkaukset, hiusten värjäykset, hiusten pidennykset, ripsien / kulmien värjäykset
KORONA INFO:
Meille asiakkaiden turvallisuus on tärkeää. Huolehdimme tehostetusti liikkeen hygieniasta ja desinfioimme välineitä sekä pintoja. Käytämme kasvomaskeja ja suosittelemme niitä myös asiakkaille. Kun saavut kampaamoon pesethän kätesi tai käytät käsidesiä. Pyrimme myös mahdollisuuksien mukaan järjestämään yksilö aikoja, jossa olet kampaajasi kanssa kahdestaan. Kysy rohkeasti! Tulethan pai
Hei!
Heidi on palannut takaisin töihin, ja hänelle voi taas varailla aikoja. Tervetuloa niin uudet kuin vanhatkin asiakkaat! 😊
Muistutuksena että Marika lomailee 24.12.–16.1. välisen ajan.
Vielä löytyy muutamia vapaita aikoja ennen lomaa!
Terveisin
Marika & Heidi
Hei!
Kampaamo on osittain suljettuna 23.1-16.2 välisenä aikana.
Marika lomailee, tänä aikana tavoittaa parhaiten sähköpostitse tai facebookin kautta. ☀️
Heidi vastailee kampaamon numerosta!
Marika&Heidi
19/12/2024
Lahjakorttien ostajille muistutus, olemme vielä 23.12 Maanantaina avoinna Klo 9-15. 🎅🏻🎁
Alku vuoden kalenteri täyttyy kovaa vauhtia, kun Marika lomailee 23.1-16.2. 🌴☀️ tänä aikana kampaamo on osin suljettuna!
27/08/2024
Hei!
Yleisen arvonlisäverokannan noustessa 24% ➡️ 25,5%, myös mekin joudumme päivittämään hinnastomme.
Uudet hinnat astuvat voimaan 1.9.2024 ja hinnasto löytyy nettisivuiltamme
www.pinnitar.fi
Terveisin
Marika & Heidi
Parturi-kampaamo Pinnitär | Pukinmäki Tule uudistumaan Pukinmäessä toimivaan Parturi-kampaamo Pinnittäreen! Meiltä saat mm. leikkaukset, värjäykset ja kampaukset. Lue lisää!
Hei!
Vietämme kesälomaa heinäkuussa ja kampaamo on kokonaan suljettuna:
- 29.6-4.7.
- 6.7-14.7.
Tänä aikana meidät tavoittaa vain facebookin kautta tai sähköpostilla [email protected]
Avaamme taas 15.7. Maanantaina!
Mukavaa kesää! ☀️⛱️
Hei!
Vietämme talvilomaa 10-24.3. ☀️
Kampaamo on suljettu kokonaan tämän ajan!
Meidät tavoittaa loman aikana vain sähköpostilla [email protected] tai facebookin kautta.
Avaamme taas 25.3. Maanantaina! 😊
Terveisin Marika & Heidi
06/12/2023
Hyvää itsenäisyyspäivää! 🇫🇮💙
Vuosi lähenee loppuaan, muutamia vapaita aikoja vielä jäljellä ennen Joulua. 💇♀️💇♂️
Ajanvaraukset:
puh. 09554055, [email protected], facebook
13/07/2023
Hei!
Kesä lomat lähestyy ja kampaamo on osittain suljettuna näinä aikoina:
• 20.7. - 2.8.
• 25.8. - 3.9. (Vk 35)
• 9.9. - 17.9. (Vk 37)
Tänä aikana meidät tavoittaa vain facebookin kautta tai sähköpostilla [email protected]
Mukavaa kesää kaikille 🌻☀️⛱️
Terveisin Marika & Heidi
Hei!
Marika lomailee 25.2-19.3. ☀️🌴
Tänä aikana kampaamo on osittain suljettuna.
Loman aikana varaukset Marikalle onnistuu parhaiten facebookin kautta tai sähköpostilla [email protected] 😊
Heidi vastailee kampaamon puhelimesta.
Mukavaa kevään odotusta! 🌸
Terveisin
Marika & Heidi
24/12/2022
Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta🎄⛄️🎉
Kiitos asiakkaillemme kuluneesta vuodesta❤️
Kampaamo suljettu 24-27.12.2022 välisen ajan.
Terveisin
Marika ja Heidi
Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.
Kategoria
Ota yhteyttä Yritys
Nettisivu
Osoite
Eskolantie 5 E
Helsinki
00720
